Tietoa Suomi-Korea-Seurasta

Ystävyysseura

Vuodesta 1970 Suomi-Korea – Seura on ollut edistämässä Suomen ja Korean Demokraattisen Kansantasavallan välisiä suhteita, tiedottamassa Korean niemimaan asioista, tuomassa esille sen kulttuuria ja elämäntapaa. Autamme järjestämään yhteyksiä ja kulttuurinvaihtoa ystävyysmaamme kanssa ja edistämme matkailua KDKT:aan.

Solidaarisuusseura

Korea on jaettu maa. kansalaisten toive on kuitenkin elää yhdessä, riippumattomassa Koreassa. Suomi-Korea – Seura on alusta lähtien tukenut korealaisten työtä riippumattoman, yhtenäisen Korean puolesta. Siksi olemme solidaarisuusjärjestö.

Rauhanseura

Koreassa ei tänäänkään ole todellista rauhaa, vaan aselepo. Korean niemimaalla on vastakkain miljoonia sotilaita ja yhdysvaltalaisia joukkoja. Sodanvaara Koreassa merkitsee ydinsodan vaaraa.

Suomi-Korea – Seura on rauhanjärjestö, joka tukee pyrkimyksiä rauhaan ja liennytykseen alueella ja kannattaa ehdotusta ydinaseettomasta Korean niemimaasta.

Kulttuuriseura

Korean niemimaan kulttuuri on yli 5000 vuotta vanha. KDKT:n kulttuuria tuomme esille mm. Esittämällä elokuvia, järjestämällä näyttelyitä ja luentotilaisuuksia sekä välittämällä korealaista kirjallisuutta, taidetta, musiikkia, ja aikakausilehtiä.

Jäsentensä seura

Suomi-Korea – Seuran jäsenyys tuo mukanaan monia etuja. Jäsenyyden myötä pääset edullisesti mukaan seuran järjestämille jäsenmatkoille, alennuksia joistain tilaisuuksista sekä uusia ystäviä ja yhteistyökumppaneita.

Tärkein jäseneduistasi on 4 kertaa vuodessa ilmestyvä Korean Ystävät – julkaisu. Julkaisut sisältävät asiantuntija-artikkeleita Korean ajankohtaisista asioista, juttuja korealaisesta kulttuurista ja elämänmenosta sekä uutisia Korean tapahtumista ja seuran toiminnasta.