Pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteinen Uudenvuoden pääkirjoitus peräänkuuluttaa kansalaisten elintason parantamista ja kamppailua kansantalouden parantamiseksi

newyearposter2010.jpg

"Kaikki kamppailuun Uudenvuoden pääkirjoituksen tavoitteiden toteuttamiseksi!". Korealainen juliste.

Pohjoiskorealaiset päivälehdet Rodong Sinmun, Josoninmingun ja Chongnyonjonwi julkaisivat perjantaina 1.tammikuuta 2010 yhteisen Uudenvuoden pääkirjoituksen otsikolla ”On toteutettava ratkaiseva käänne kansalaisten elintasossa nopeuttamalla kevyen teollisuuden ja maatalouden kehitystä tänäkin vuonna, jolloin vietämme Korean Työväenpuolueen perustamisen 65.merkkipäivää”.

Lehtien pääkirjoituksessa todetaan heti aluksi vuoden 2009 olleen perinpohjaisen muutoksen vuosi, jolloin kansalaisten ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen kävi mahdolliseksi. Korean Työväenpuolueen Pääsihteerin Kim Jong Ilin johdolla on toteutettu suurta suunnitelmaa Korean vallankumouksen kehittämiseksi ja kukoistavan kansakunnan rakentamiseksi aikaansaamalla uusi vallankumouksellinen käänne, lehdet kirjoittavat. Vieraillessaan Chollima-liikkeen synnyinsijoilla Kangsonissa Kim Jong Il ehdotti käynnistettäväksi 150- ja 100 -päivät yleiset kampanjat ja hänen johdollaan nämä kansantalouden vauhtiliikkeiksi tarkoitetut kampanjat saatiin voitokkaaseen päätökseen vuoden 2009 loppuun mennessä.

Pääkirjoituksessa todetaan viime huhtikuussa korealaisten omaan teknologiaan perustuneen Kwangmyonson 2-satelliitin laukaisun ja toukokuussa toteutetun toisen maanalaisen ydinkokeen olleen ensimmäisiä voittoja aiemmin mainittujen vauhtikampanjoiden aikana. Pääkirjoituksessa mm. Songjinin terästehtaan uusilla menetelmillä tuotettu teräs ja uuden CNC-teknologian nähdään merkitsevän Jucheen perustuvan tuotannon voittoa ja osoittavan Korean kansan rajatonta taloudellista ja teknologista potentiaalia.

Vuoden 2009 aikana maan talous pääsi täysimittaiselle kasvu-uralle, kun koko kansa osallistui talouden puolesta käytävään kamppailuun Korean Työväenpuolueen johdolla. Pääkirjoituksen mukaan tuotanto nousi viime vuoden aikana nopeasti kaikilla perusteollisuuden sektoreilla, kansantalouden keskeisillä aloilla ja tämän myötä teollisuus koki kokonaisvaltaisen elpymisen. Lehdet korostavat erityisesti viime vuonna toimintansa aloittaneiden Nyongwonin ja Wonsanin Nuorten sähkölaitosten, Mirun alueen kanavan ja Mansudaen uuden asuinalueen olevan Songun-aikakauden voiman tärkeimpiä esimerkkejä. Näiden lisäksi mm. Namhungin Nuorten kemiantehdas gasifikaatio saatiin päätökseen ja suurimpia tehtaita ja muita laitoksia ryhdyttiin uudistamaan. Maataloustuotannossa- ja rakentamisessa aikaansaatiin monia saavutuksia samoin kuin tekstiili-ja elintarviketehtaiden sektorit vahvistuviat merkittävästi. Sosialistisen kulttuurin kehittämisen alalta pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteiden uudenvuoden pääkirjoitus nostaa esille Kim Il Sungin yliopiston ja Wonsanin maatalousyliopiston, jotka restauroitiin täysin.

Pääkirjoitus toteaa uuden vuoden 2010 olevan yleisen suuren offensiivin vuosi, jolloin kaikki maan ja puolueen voimat tulee keskittää kansalaisten elinolojen parantamiseen. Lehdet muistuttavat vuonna 2010 juhlittavan Korean Työväenpuolueen ja maan vapautuksen 65.vuosipäiviä ja toivoo näistä tulevan koko maan yksimielistä yhtenäisyyttä osoittavat tapahtumat.

Lehdet katsovat kevyellä teollisuudella ja maataloudella olevan keskeinen asema kansalaisten elinoloja parannettaessa ja peräänkuuluttavat keskittymistä kulutustarvikkeiden laajemmalle tuotannolle. -Kevyen teollisuuden osa-alueiden tulee vauhdittaa yksiköidensä uudistamista ja pyrkiä parantamaan kulutustuotteiden laatua. Paikallisten teollisuuslaitosten tulee kyetä toimimaan täydellä teholla ja mahdollisimman monen yksikön tulisi käynnistää kampanja kansalaisten päivittäin tarvitsemien tuotteiden määrän lisäämiseksi, pääkirjoituksessa katsotaan.

- Maatalouden osalta tämän sektorin tulee nopeasti kyetä lisäämään tuotantoaan omaksumalla perusteellisesti puolueen maatalouspolitiikka. Keinoja tuotannon lisäämiseksi ovat mm. siemenlaatujen parantaminen, useammat viljasadot sekä perunan ja soijapavun tuotannon lisääminen, lehdet kirjoittavat. Samoin pääkirjoitus muistuttaa luonnonmukaisen viljelyn ja muiden uusien viljelymetodien- ja teknologian mahdollisuuksista. Niinikään pääkirjoituksessa huomioidaan keskittyminen karjankasvatuksen, kalanviljelyn ja hedelmien tuotannon parantamiseen.

Talouden kehityksen osalta pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteinen pääkirjoitus toivoo valtion investointien radikaalia kasvua kansalaisten elinolojen kannalta tärkeille aloille ja ulkomaankauppaan: - Meidän on päästävä paremmin kansainvälisille markkinoille ja toimivampi ulkomaankauppa on nopea tapa edistää taloudellista rakennustyötä ja kansalaisten elinolosuhteita, pääkirjoitus sanoo.

Pääkirjoitus katsoo maatalouden ja kevyen teollisuuden menestymisen takeeksi nimenomaan raskaan teollisuuden. Pääkirjoituksessa sanotaankin teräksen tuotannon, metalliteollisuuden, energiantuotannon, kaivosteollisuuden, rautateiden ja koneteollisuuden olevan avainasemassa kamppailtaessa raskaan teollisuuden kehittämiseksi.

Pääkirjoituksen mukaan korealaisen sosialismin todellinen luonne perustuu kansalaisten hyvinvoinnin asettamiselle kaiken muun edelle: - Meidän on varmistettava, että kansankeskeisen politiikan tulokset kuten Suuren Johtajan Presidentti Kim Il Sungin ja puolueen johdolla aikaansaatu ilmainen terveydenhoito ja koulutus turvataan jatkossakin kaikille kansalaisille.

Pääkirjoituksessa kiinnitetään huomiota myös asuntorakentamiselle ja vaaditaan Pyongyangiin valmistuvien 100 000 uuden asunnon rakentamisen nopeuttamista sekä peräänkuulutetaan mm. uusien kylien rakentamista muillekin kaupunki- ja maaseutualueille. Samoin muistutetaan tieteen ja teknologian merkityksestä KDKT:n sosialistiselle rakennustyölle.

Kansallisen puolustuksen osalta pääkirjoitus toivoo vallankumouksen keskiön, Korean kansanarmeijan taisteluvalmiuden jatkuvaa nostamista ja ideologisen tietoisuuden vahvistamista. - Kansamme henkinen voima perustuu Marsalkka Kim Jong Ilin vahvalle tahdolle ja taisteluvalmiudelle, kirjoituksessa sanotaan.

Meidän tulee vahvistaa puoluetta ja merkittävästi lujittaa puoluejärjestöjen roolia saavuttaaksemme loistokkaan voiton tämän vuoden yleisessä offensiivissa”, lehdet kirjoittavat ja muistuttaa myös työläisten jatkuvan ideologisen opiskelun tärkeydestä, jotta voidaan paremmin rakentaa suurta, vaurasta ja voimakasta kansakuntaa.

Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 10 vuotta Koreoiden johtajien historiallisesta huippukokouksesta ja maiden yhteisen yleiskorealaisen julkilausuman allekirjoittamisesta. Pääkirjoitus pitää tätä tapahtumaa historiallisesti käänteentekevänä tapahtumana ja toteaa tämän merkittävästi vauhdittaneen koreoiden riippumatonta ja rauhanomaista jälleenyhdistämistä. Pääkirjoitus katsoo KDKT:n viime vuonna toimineen aktiivisesti maiden välisten suhteiden edistämiseksi ja viittaa näin viime vuonna käytyihin, KDKT:n ja Hyundai-yhtymän johdon tapaamisiin.

Lehdet toteavat, etteivät tämän kehityksen kritisoijat voi hajottaa korealaisten yhteistä toivetta riippumattomasta jälleenyhdistämisestä ja kansallisesta menestyksestä. Pääkirjoitus esittääkin uuden vuoden iskulauseeksi ”Yhdistyköön koko kansakunta pohjoisen-etelän julkilausumien hengessä ja saavuttakaamme kansallinen jälleenyhdistäminen mahdollisimman nopeasti!
Pääkirjoitus katsoo KDKT:n seisovan vankkumattomasti pohjoisen ja etelän välillä allekirjoitettujen julkilausumien takana. Se myös varoittaa Etelä-Korean nykyhallintoa: - mikäli Etelä-Korean viranomaiset jatkavat kesäkuun 15.päivän julkilausuman väheksymistä ja takertumista vastakkainasettelun ja salailun politiikkaa ulkomaisten joukkojen kanssa, pohjoisen ja etelän suhteet eivät voi koskaan kehittyä. Pääkirjoitus toivookin heidän pidättyvän vastakkainasettelusta ja huomioivan paremmin koreoiden väliset sopimukset sekä edistävän maiden välistä dialogia ja suhteita. Keinoiksi suhteiden parantamiselle pääkirjoitus näkee mm. rajan molemminpuolisen matkustamisen ja yhteydenpidon.

Rauhan ja vakauden takeeksi Korean niemimaalla ja koko Aasiassa pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteinen pääkirjoitus katsoo KDKT:n ja USA:n vihamielisten suhteiden lopettamisen: - KDKT vankkumaton linja on luoda kestävän rauhan järjestelmä Korean niemimaalle ja tehdä siitä ydinaseista vapaa dialogin ja neuvotteluiden avulla, lehdet kirjoittavat lopuksi.