Fida jatkaa hankkeitaan Pohjois-Koreassa UM:n ja EU:n tuella

Olli Pitkänen
Kehitysyhteistyöpäällikkö, Fida International

(Artikkeli julkaistu Korean Ystävät -lehdessa 2/2014)

Suomen ulkoasiainministeriö myönsi Fida Internationalille uuden ohjelmarahoituksen vuosille 2014 - 2016. Ohjelma pitää sisällään neljä hanketta Pohjois-Koreassa. Sen lisäksi Fidalla on yksi hanke EU:n tuella.

Jongussa jatketaan edelleen siemenperunahanketta. Hankkeella on ollut merkittävä vaikutus maan ruokaturvaan. Virusvapaata perunaa viedään Jongun tiloilta jo useille maatiloille eri puolilla maata ja hankkeessa esittelyt viljelymetodit on otettu laajasti käyttöön. Tämän lisäksi paikallissairaaloiden kehittämishanke jatkuu Pjongjangissa. Tällä hetkellä tutkitaan yhteistyön aloittamista myös uuden sairaalan kanssa.

Suun terveydenhoidon hankkeessa uutena kohteena on Pjongjangin yliopiston hammasklinikka, mitä on remontoitu ja henkilökuntaa koulutettu. Toukokuussa allekirjoitettiin Pjongjangin ja Itä-Suomen yliopiston sekä Fidan välinen sopimus

yhteisestä tutkimushankkeesta nimeltään Association Between Oral Health Habits and Dental Caries in DPRK. Tutkimus on historiallinen, kun korealainen ja suomalainen yliopisto tekevät yhdessä tutkimusta.

Kangwonissa alkoi tämän vuoden alussa terveydenhuollon hanke UM:n tuella. Hankkeessa pyritään kouluttamaan paikallisia terveystyönteki- jöitä sekä yhteisöjä erityisesti ennaltaehkäiseviin metodeihin. Samalla alueella Kangwonin Sepossa aloitettiin kesällä 2013 Euroopan Unionin tuella viisivuotinen ruokaturvahanke.

EU on aukaisemassa uuden ruokaturvan parantamiseen liittyvän haun vielä tänä vuonna. Pohdimme tällä hetkellä hakuun osallistumista.

Fidan työ on kasvanut Pohjois-Koreassa ja iloitsemme hankkeiden vaikutuksista erityisesti ruohonjuuritason ihmisten ruokaturvaan ja terveyteen.